Heljä Liukko-Sundström

(15.6.1938 – 21.4.2024

Taiteilijaprofessori Heljä-Liukko Sundströmin on ansioitunut ja pitkäaikainen ura on huomioitu monin suomalaisin ja kansainvälisin palkinnoin. Hänen taiteensa ja syvälliset tarinansa ovat koskettaneet monia ja hänen töilleen ja astioilleen on muodostunut laaja ja uskollinen keräilijäkunta.

Heljä valmistui keramiikkataitelijaksi Ateneumista vuonna 1962, samana vuonna hän pääsi ensin koeajalle unelmapaikkaansa Arabian taideosastolle työskentelemään ihailemiensa taiteilijoiden Birger Kaipiainen, Rut Bryk, Toini Muona ja Annikki Hovisaaren kanssa. Kolmen kuukauden kuluttua alkoi pitkäaikainen ja tuottelias ura Arabiassa.

Kokeileva ja leikkisä mieli

Heljälle Arabian taiteilijat ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita ja ystäviä. Nuori Heljä tunsi saaneensa rohkaisua ja kannustusta. Käydyt keskustelut vaikuttivat syvällisesti sekä henkiseen että taiteelliseen kehitykseen. Heljä kutsuttiin mukaan auttamaan, kun Birger Kaipiaiselta tilattiin työ Montrealin maailmannäyttelyyn 1967. Valtavan työn tekemiseen tarvittiin lisää käsiä. Työn edetessä Heljä keksi teokselle nimenkin, Orvokkimeri. Samana vuonna Heljän unelma toteutui, kun Birger Kaipiainen ja Rut Bryk valitsivat hänet taideosastolle yhdeksänteen kerrokseen.

Heljä oli rohkea kokeilija ja teki aluksi töitä valu- ja leikkuujätteistä esim. savirenkaista, kun muut dreijasivat ja muotoilivat. Valusavesta muodostuneet lammikot tehtaan lattialla aivan kuin huusivat ”Piirrä minuun!” Hän kaatoi valusavea pöydälle ja piirsi väreillä märälle savelle. Saven kuivuessa piirtimen viiva oheni ja siitä tuli kaunis ja herkkä. Väriä saattoi lisätä, ja ottaa pois, pintaa saattoi tupsuttaa ja raaputtaa ja laattaa polttaa monta kertaa. ”Heljä teki 70-luvulla kauniita ja runollisia savilaattoja, hän etsi ja löysi töihinsä elämän pieniä kauniita yksityiskohtia. Heljä koki, että hänen tehtävänään oli tuottaa ihmisille iloa, lohtua ja hyvää mieltä” Hän halusi tuottaa teoksia, joissa olisi tarina ja joihin tavallisillakin ihmisillä olisi varaa. Lukemattomien kokeilujen jälkeen saatiin kehitettyä menetelmä, jolla uniikkityöhön perustuva kuva siirrettiin savilaatalle onnistuneesti yhdellä poltolla. Franck keksi menetelmälle nimen keramiikkagrafiikka.

Luova ja ennakkoluulottomasti haasteisiin tarttuva Heljä kehitti myös uuden tavan toteuttaa lasimaalauksia piensarjoina. Pitkän kehitystyön tuloksena kauppoihin saatiin kuluttajille sopivan kokoisia ja edullisia luonto- ja enkeliaiheisia lasikortteja.

Painotyö kohtaa keramiikan

Heljän erikokoiset ja muotoiset keramiikkagrafiikkatyöt saavuttivat nopeasti suuren suosion ja niiden valmistukseen perustettiin jopa oma osastonsa Arabian tehtaalle. ”Heljä pohtii mikä tässä ajassa on tärkeää, mitä ihmiset saattaisivat tämän kaiken yltäkylläisyyden keskellä kaivata. Se on selvää, että sen pitää olla kaunista.” Idea suosittuun kengänpohjan muotoisen kukkatauluun syntyi, kun Heljä oli viemässä Kaj Franckille lahjaksi leikkuulautaa. Heljä päätti koristella sitä hieman, nosti sen pystyyn ja maalasi siihen kukkakimpun Birger Kaipiaiselta jääneellä purppuranpunaisella lysterivärillä.

Taloudellisesti menestyvänä taiteilijan Heljä sai melkoisen vapaasti toteuttaa ideoitaan ja toiveitaan. Hän jatkoi suosittujen piensarjojen, uniikkien töiden ja mm. liikelahjojen, lahjatuotteiden ja tilaustöiden suunnittelua läpi taideosastoonkin vaikuttaneiden suhdanteiden ja Arabian yrityskauppojen.

Mielikuvitus ja tarinan kertominen

”Mistä Heljän ideat sitten syntyvät? Hän ei lähde etsimään inspiraatiota luonnon helmaan tai ulkomaan matkoille. Moninaisilla kaukomaillaan hän haki enemmänkin etäisyyttä asioihin ja saa pikemminkin vahvistusta jo aiemmin valitsemalleen vahvalle suunnalle. Hänen mielestään luovuus vaatii kykyä säilyttää pienen lapsen eläytymiskyky. Ideat vaan pulppuavat jostain.”

Heljä vietti lapsuutensa maaseudulla lounaissuomessa. “Pikkutyttönä Heljä tunsi itsensä araksi, totiseksi ja hiljaiseksi. Jos olo oli surullinen, hän saattoi ”avata mielen siivet” ja uppoutua mielikuvitusmaailmaan. Häntä viehättivät Vehmaan ja myöhemmin Mynämäen kotia ympäröivät niityt, huojuvat kaislikot, pellot ja metsien kukkaset.” Hän oli myös eläinrakas ja seurasi kiinnostuneena pihapiirin ja lähimetsien elämien touhuja vaikkapa savupiipun päältä omasta piilossa olevasta tarkkailupaikastaan.

Jo neljätoistavuotiaana Heljä oli ilmoittanut julkaisevansa kirjan viimeistään 40-vuotiaana. Hän pääsi toteuttamaan haaveensa yhdistää kirjoittamiseen muita taidemuotoja, kun Otavan kustantamo tilasi häneltä lasten satukirjan. Heljän lempeitä satuja -kirja julkaistiin 1977. Heljä on tehnyt kaikkiaan 11 kirjaa, joista 4 on käännetty japaniksi. Kirjojen kuvituksesta on toteutettu koristelaattoja ja rinnalla on syntynyt uniikkitaidetta, nukkeja, astioita, kankaita, ryijy, postikortteja, villatakkeja yms. Heljän kolmas kirja Jäniksen poika vuodelta 1981 oli menestys. Sen innoittamana Heljä suunnitteli mm. keraamisten laattojen lisäksi mm. postimerkin, pupufiguureja, lastenastiaston ja keräilykohteiksikin muodostuneet pupumukit. Pupumukien ideana oli, että jänikset tekevät asioita, joita suomalaiset tekevät työkseen tai harrastavat.

Palanen ikuisuutta

Vuonna 1983 Heljää pyydettiin suunnittelemaan kevyttä ja modernia astiastoa Arabian 110 vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Tuuli -astiaston lähtökohdaksi Heljä valitsi aiemmin Olarin seurakunnalle suunnittelemansa kirkkokaluston lintuvatiin perustuvine kastemaljoineen, kynttilänjalkoineen ja kukkamaljakoineen. Valkoisen Tuuli- astiaston orgaaniset muodot viittaavat luontoon ja lintuihin. Tuuli -astiasto oli tuotannossa 1983-1993 ja siitä toteutettiin myös siniharmaa Merituuli, jossa tuuli puhaltaa heinään. Lintua muistuttavia Tuuli-kulhoja toteutettiin mm. siniharmaana, keltaisena ja vaaleanpunaisena.

Idea keraamisin Ikikukkiin syntyi, kun Heljä 1990-luvun alussa joutui sairaalaan. Allergioiden takia kukkia ei voitu osastolle tuoda. Keraamisen Ikikukan yläosa on käsinmaalattu kupu ja alaosa vihreä lasitettu ruukku. Rasiamaisen Ikikukan voi huoletta viedä tuliaiseksi, se ei allergisoi eikä kuihdu. Rasian sisään voi piilottaa pieniä aarteita: koruja, avaimia yms. siitä voi myös tarjoilla vaikka jälkiruokaa. Maalaajan kädenjälki sai näkyä työssä ja Ikikukat onkin signeerattu sekä Heljän että maalaajan nimikirjaimin.

Heljä tuli eläkeikään 2000-luvun alussa, mutta tuotteliaalla taiteilijalla ei ollut ajatustakaan lopettaa luovaa työtään Arabialle. Vuonna 2003 hän siirtyi Arabian Taideteollisuusyhdistykseen, jonka perustajajäseniä hän on. Samoihin aikoihin käynnistyivät myös Humppilassa kaksi vuotta kestäneet Ateljé Heljän rakennustyöt. Heljän pitkäaikaisen ystävän ja työtoverin Olli Vasan suunnittelemassa ateljéssa on mm. työtilat, keraamiset uunit, näyttelytilat ja myymälä. Heljän työ jatkuu edelleen, vaikka Arabian tehtaan toiminta Helsingissä päättyikin jo vuonna 2016.

Lähteet:

Lähteenä on käytetty ja tekstissä on suoria lainauksia Marjo Tiirikan vuonna 2018 Arthouselta ilmestyneestä teoksesta, Heljä.

Ateljé Heljä (www.helja.fi)